Imetysohjaus

Imetysohjauksen tavoitteena on edistää lapsen, äidin ja samalla koko perheen hyvinvointia. Me autamme sinut ohjatusti alkuun.

Imetyksen ajatellaan monesti alkavan kuin itsestään synnytyksen jälkeen. Aina kaikki ei kuitenkaan suju ihan näin helposti. Imetyksen aloituksen haasteita voi vähentää käymällä jo ennen synnytystä imetysohjauksessa, jolloin saatte hyvät ohjeet siihen mitä ensimmäisinä päivinä kannattaa huomioida. Myös ensimmäiset viikot imetyksen kanssa voivat olla helpommat, kun imetykseen liittyviä asioita, imuotetta ja imetysasentoja pohtii ammattilaisen kanssa.

Imetyksen onnistumiseen liittyy myös paljon ulkopuolelta tulevia paineita. Saatat tuntea epävarmuutta, pelkoa tai imetykseen liittyviä vaikeuksia on vaikea sanoa ääneen. Imetykseen liittyvät vaiheet ja kasvukivut ovat täysin inhimillisiä. Autamme mielellämme sinua näiden kaikkien keskellä.

Sekä sinä äitinä että vauvasi opettelette imetykseen liittyviä asioita yhdessä. Hyvä imuote, imetysasennot ja yhteistyö voivat vaatia hiukan harjoittelua ja aikaa. Lisäksi imetys muuttuu vauvan kasvaessa ja siinä on erilaisia vaiheita. Kipukynnyksiä, ajatuksia, epävarmuuksia voi tulla missä kohtaa imetyksen kaarta tahansa. Perhe-Arten kätilöt ovat kouluttautuneet imetysohjaukseen voivat auttaa sinua kaikissa imetykseen liittyvissä tilanteissa.

Kätilömme Maiju Starck on lisäksi kouluttautunut kireiden kieli- ja huulijänteiden hoitoon, hänen vastaanotolleen voit varata ajan myös näissä merkeissä. Maijun vastaanotot ovat pääsääntöisesti Lahdessa, mutta ajoittain aikoja on myös Helsingissä ja Tampereellakin.

Mikäli sinulla on taustalla vaikea imetyskokemus tai imetyspettymys tai raskautesi on ollut haastava ja pohdit omaa imetystaivaltasi, kannattaa sinun varata aikasi psykologimme Elina Auviselle, joka osaa näiden aiheiden äärellä auttaa sinua parhaiten. Elinalla on myös imetysohjauskoulutus. Hänen tarjoamansa imetysohjaus keskittyy erityisesti äidin ja vauvan välisen kiintymyssuhteen vahvistamiseen imetysasioiden lisäksi. Tutustu tästä tarkemmin Elinan palveluun!

Jos jäit miettimään asiaa ja haluaisit kysyä lisää, ota yhteys asiakaspalveluumme.

60 min / 69€ + toimistomaksu
90 min / 88€ + toimistomaksu

Kysy lisää!

Soita
0207 345 510

Tai lähetä viesti:

    Toimipiste