Uuden vuoden kujeet

Hei sinne ruudun taakse! Viimeksi lähettelin joulukiireiden keskelle jouluisia tunnelmia, nyt puhaltaa tuulessa jo pieni keväänvire. IHANAA!  Mitä sulle kuuluu, näin tuoreen vuoden alkupäivinä? Teitkö lupauksia vuodelle 2017?

Minä sain lahjaksi tanssikurssin, jonka seurauksena päätin luvata itselleni hyvää mieltä, uuden harrastuksen raikkautta ja hyvää energiaa. Se kuulosti valoisalta ja voimaannuttavalta lupaukselta. Töissä ei ole tarkoitus tanssahdella, mutta toivottavasti raikas energia ja hyvä mieli ulottuu sinulle asti. Joulukuun tekstissä kerroin pienestä joogaajasta, joka kävi ilahduttamassa minua ultraäänikäynnillä. Arvaa mitä? Sain tavata tuon akrobaattisesti lahjakkaan ihmisentaimen vielä uudelleen! Hän oli kasvanut, mutta edelleen hänelle tyypilliseen tapaan esitteli joogimaisia taidonnäytteitään 3/4D ultrassa. Oli kätilön päivässä todella mukava hetki, tavata perhe uudelleen, kuulla mitä kuuluu ja nähdä kasvun ihmettä ruudulla. Sinäkin pääset sitä katsomaan MUNGOBABYN blogista.

Joulukuussa kerroin meidän uudesta kätilöstämme Elinasta. Elina aloittaa omilla listoillaan tuntilaisena helmikuun alusta. Hänelle saa varattua aikaa tutusti netistä tai sitten asiakaspalvelun kautta. Elina ei ole minulle ihan vieras daami. Yhteistä työhistoriaa on takana, joten oli tosi kiva saada ihana, tuttu tyyppi tiimiin mukaan. Elinassa on hyvää henkeä, huumoria ja hyvää inhimillistä suoruutta. Elinasta huokuu myös naisen päättäväisyys!

Sienestys on Elinan intohimo jopa siinä määrin, että loppuraskauskaan ei latistanut halua päästä metsään. Eräällä metsäreissulla kävi kuitenkin niin, että ojan pohjalta kerätyt suppilovahverot korissaan kätilö Lähdetie joutui toteamaan, että raskaus voi estää ojasta nousemisen. 😀 Onneksi puhelimen päässä ollut parempi puolisko saapui pelastamaan sekä suppilovahverot että viimeisillään olevan armaansa.

Lahdessa meidän tiimi on asettunut Sykkeen väliaikaisiin tiloihin. Remontti tulevissa omissa tiloissa on alkanut. Näyttäisi tulevan oikein viihtyisät tilat. Yhdessä olemme miettineet tulevaa kevättä ja mitä voisimme tehdä. Suunnitteilla on jotain kivaa, jännittävää ja hauskaa. Pysy meidän mukanamme! 🙂