Yksi viikko alkaa taas hiljalleen olemaan paketissa, vielä on kuitenkin aikaa yhdelle imetysaiheiselle kirjoitukselle.
Sillä minkälaista tukea saa imetykseen on valtava merkitys sen onnistumisen kannalta, ja nyt en puhu pelkästään tiedonannosta ja ohjauksesta ongelmia ratkoessa. Joskus tuki tulee sieltä mistä sitä vähiten odottaa ja useasti nämä hetket muistaa vielä pitkänkin ajan päästä.
Omalla kohdalla tällainen hetki palaa mieleen vielä, näin kuuden vuodenkin jälkeen. Esikoisen odotus sain omasta ammatista johtuen oman mausteensa ja toivoin jo odotusaikana imetyksen onnistuvan synnytyksen jälkeen. Tiedollisesti ja tuellisesti lähtökohdat olivat kätilönä hyvät ja odotin imetystä kovasti.
Esikoisen syntyminen oli kaikessa ihanuudessaan myös melko traumaattinen kokemus, sillä sairastuin itse vakavasti heti synnytyksen jälkeen. Oman vointini vuoksi tarvitsin hoitoa toisessa sairaalassa erossa lapsestamme. Vauvamme sai olla isänsä ja kollegoideni hellässä huomassa ja ateriat turvattiin luonnollisesti muilla keinoilla.
Imetys ei käynyt varmasti tässä kohtaa kenelläkään mielessä. Isä ja vauva saivat vierailla luonani, mutta hoitoni vuoksi imetykseen ei annettu lupaa vielä tässä vaiheessa. Kun aloin kaksi päivää synnytyksestä ymmärtämään mitä oli tapahtunut, muistan ensimmäiset surun tunteet siitä, että imetys ei välttämättä onnistu ollenkaan. Jotenkin siinä hetkessä, jossa jouduimme eroon toisistamme, imetys sai täysin erilaiset mittasuhteet. Ajatuksissani koin valtavaa tuskaa ja surua siitä, että en ehkä voisi ”edes imettää lastamme”. Vaikka tietenkin tärkeintä siinä tilanteessa oli, että olin ylipäänsä elossa. Mutta mieli on ihmeellinen asia ja kriisissä sitä helposti takertuu asioihin, jotka voivat tuntua täysin epäolennaisilta.
Mutta sitten siihen yllättävään tuen ja ymmärryksen hetkeen, joka yllätti minut täysin. Se tuli juuri oikeaan aikaan ja yllätti minut täydellisesti. 4 vuorokautta synnytyksestä eräs minua hoitaneista sairaanhoitajista kysyi, haluaisinko käyttööni rintapumpun ja tarjosi minulle lainaan käsikäyttöistä rintapumppua. Kyseessä oli pumppu, joka heillä oli hätävarana osastolla. Ja hyvät ihmiset, tällä jostakusta mitättömän tuntuisella eleellä oli kaikki merkitys sille, että meidän imetyksemme lähti käyntiin. Olen tästä hänelle edelleen niin äärettömän kiitollinen ja olen monesti sanonut, että tämä hoitaja pelasti meidän imetyksemme.
Tämä antoi minulle uudelleen toivoa siitä, että voisin sittenkin tarjota jossakin kohtaa lapsellemme ruokaa. Ilman tätä rohkaisua olisin varmasti luovuttanut koko imetyksen suhteen ja tiedän, että olisin myöhemmin katunut sitä, etten edes olisi yrittänyt. Muistan melkein itkeneeni, kun sain pumpulla ensimmäiset maidot lypsettyä. Tiesin, että matkalla imetykseen olisi vielä monta mutkaa, mutta ainakin pystyisin tarjoamaan vauvallemme omaa maitoani jossain vaiheessa. Mikään ei vedä vertojaan, sille onnellisuuden, ylpeyden ja päättäväisyyden tunteelle siinä tilanteessa.
Ihailen tätä hoitajaa ja sitä minkälainen pelisilmä hänellä oli tässä tilanteessa. Sain mieletöntä hoitoa ihan kaikilta, mutta sattuneesta syystä tämä yksittäinen kohtaaminen tulee aina olemaan minulle itselle se kaikista tärkein. Tuli tämä ele sitten tietoisesti tai tiedostamatta sen merkitystä minulle ei voi ikinä vähätellä ja toivoisin, että jokainen saisi kokea saman juuri sitä eniten tarvitessaan.
PALAA TAKAISIN