AJANVARAUS

Tervehdys Helsingistä!

3/6/2016

Onpa ihanaa tuo vihreys ja aurinko! Hyväntuulisuus ja ilo uudesta työstä kasvaa auringonvalon mukana.  Vähän jos haluaisi vielä fiilistellä, niin sanoisin olon olevan kuin utsjokelaisilla: aurinko laskee seuraavan kerran 26.7!  …Ja sittenkin ihan hetkeksi vain. 🙂

Mäkitorpantiellä on  mukavaa työskennellä. Olen saanut laittaa uutta toimipistettä mieleisekseni ja senpä vuoksi järjestys vielä hakee paikkaansa ja uusia ideoita syntyy. Valkoisia seiniä katsellessa pohdiskelen, että mikähän tuossa kohdassa näyttäisi kivalta: taulu vai vauvakuvia? Minkälaiselle vastaanotolle sinusta olisi kiva tulla?

Ensimmäisen kuukauden aikana (joka on siis todellakin humahtanut vauhdilla! ) olen saanut tehdä ultraa eri raskaudenvaiheissa, sekä olla tukena kätilön roolissa tuleville vanhemmille. Raskaus on kaunista katseltavaa ja koen luottamuksen osoituksena sen, että tulet juuri minun vastaanotolleni ja luotat elämäsi tärkeimmän asian minun hoidettavakseni.

Ideoin ja pohdiskelen jatkuvasti mite Mäkitorpantien vastaanottoa voisi kehittää ja viedä eteenpäin. Haaveilen siitä, että voisin tarjota sellaisia palveluja, joita aidosti kaivataan.  Minä olen rinnalla kulkija. Jos synnytys mietityttää, imetys ei onnistu tai mielessä pyörii moni asia, jotka haluaisi sanoa ääneen, minä olen täällä sitä varten.

Ideat ja haaveet toteutuu, myös Mäkitorpantien vastaanoton osalta. Pysy mukana!

Ja hei, ihanaa aurinkoista kesää kaikille!

<3 Heli

PALAA TAKAISIN