Synnytyskeskustelu

Koska synnytys muokkaa niin merkittävällä tavalla äidin minuutta, naiseutta ja äitiyttä, emme voi korostaa tarpeeksi synnytyksen jälkipuinnin merkitystä.

Synnytys on yksi ihmiselämän merkittävimmistä kokemuksista. Se vaikuttaa koko perheeseen ja on tapahtuma, jonka synnyttänyt muistaa varmasti koko loppuelämänsä. Synnytyssairaaloissa synnytyksen jälkeen tapahtumat käydään yleensä melko nopeasti läpi synnyttäneen kanssa. Tuolloin tuoreen perheen mieli on usein vielä myllerryksessä, eikä äidillä hormonien vaihtelutkaan juuri asiaa auta. Usein synnytys tulee kuitenkin mieleen uudestaan jonkin ajan kuluttua.

Koska synnytys muokkaa niin merkittävällä tavalla äidin minuutta, naiseutta ja äitiyttä, emme voi korostaa tarpeeksi synnytyksen jälkipuinnin merkitystä. On tärkeää, että tuoreet vanhemmat saavat käydä rauhassa läpi kokemuksiaan. Mikäli kokemuksia ei käydä läpi ammattilaisen kanssa jää moni kysymys usein ilman vastausta. Vaikka synnytys olisi mennyt päällisin puolin hyvin, voi silti vanhempien mieleen jäädä jokin asia kaihertamaan.

Kohtaamme usein työssämme kätilöinä uudelleensynnyttäjiä, jotka havahtuvat vasta uudelleen raskaana ollessaan niihin kirjaviin tunteisiin, joita synnytys on muistoihin jättänyt. Toisinaan nuo muistot saavat aikaan erilaisia pelkoja tulevaa synnytystä kohtaan.

Monia synnytyspelkoja voisi varmasti lieventää sillä, että synnyttäjä saisi kokea aloittavansa ”puhtaalta pöydältä”. Siksi haluammekin tarjota synnyttäneille perheille mahdollisuuden käydä keskustelemassa kätilön kanssa synnytyksen jälkeen. Synnytys saattaa herättää monenlaisia tunteita myös synnyttäneen puolisossa ja myös heidän kysymyksiinsä haluamme antaa vastauksia.

Vastaanotolle saa tulla vauvan kanssa, koko perheenä, puolison kanssa tai yksin. Voimme käydä keskustellen läpi koko synnytyksen ja kätilömme voivat vastata kaikkiin mieltä askarruttamaan jääneisiin kysymyksiin. Jälkikeskusteluja pitävät kätilöt ovat kaikki itse olleet synnytyssalissa töissä ja ovat hoitaneet synnytyksiä.

Olemme myös todenneet, että moni äiti kokee jäävänsä synnytyksen jälkeen neuvolaseurannassa syrjään, kun fokus siirtyy vahvasti vastasyntyneen seurantaan. Meillä tuo fokus halutaan pitää synnyttäjässä, koko perhe huomioiden. Jälkikeskustelukäynnillä voimme myös käydä läpi synnytyksestä palautumista ja imetyksen käynnistymistä. Vastaanottomme muokkautuvat kunkin tarpeiden mukaisiksi joustavasti.

Tampereella palvelua tekee Susanne.

99€ / 90 min

Kysy lisää!

Soita
0207 345 510

Tai lähetä viesti:

    Toimipiste