Raskauden 3d/4d – Ultraäänitutkimus

3d/4d tutkimuksissa saat ensikuvan uudesta perheenjäsenestä.

Kätilön 3D/4D-ultraäänitutkimus on mahdollisuus tutustua ja vahvistaa sidettä tulevaan perheenjäseneenne. Hereillä ollessaan vauvat liikkuvat mahassa ja osoittavat jo ilmeillä ja liikkeillä persoonallisia tapojaan. Mm. isommille sisaruksille 3D/4D on ihana tapa konkretisoida vauvan saapumista perheeseen sekä päästä tutustumaan pienempään sisarukseen. Joskus isompien sisaruksien on kuitenkin hankala jaksaa keskittyä koko ultran ajan ja isommat sisarukset on huomioitu myös lelukorilla. Te itse tunnette parhaiten omat lapsenne ja arvioitte sen onko ultra perheen yhteinen hetki.

Kätilön tekemä 3D/4D-ultraäänitutkimus ei sisällä rakenteiden tutkimusta, teemme vastaanoton aikana painoarvion ja kuuntelemme vauvan sykkeet ja tarkastamme yleivoinnin. Sopiva aika 3D/4D-ultran tekemiselle on raskausviikoilla H24-28. Mitä enemmän viikkoja on kulunut, sen pehmeämpiä ja vauvamaisempia kuvista tulee. Huomioithan, että lääkärin tekemässä rakenteellisessa 3/4D-ultraäänitutkimuksessa sopivat raskausviikot ovat pienemmät kuin kätilön tekemässä vuorovaikutusta ja suhteen syntyä tukevassa 3D/4D -tutkimuksessa. Kätilön tekemästä tutkimuksesta ei ole mahdollista saada kelakorvausta.

Tutkimuksen aikana tallennetaan mahdollisuuksien mukaan sekä liikkuvaa kuvaa, että pysäytyskuvia. Kuvien laatuun ja määrään vaikuttaa aina useampi tekijä. Vaikuttavia tekijöitä ovat mm. sikiön asento, lapsiveden määrä, istukan paikka, raskausviikot sekä äidin vatsanpeitteiden paksuus. Muistitikku sisältyy hintaan.

Jos kätilön arvion perusteella sikiön asento on ultran aikana niin haastava, ettei riittävästi kuvia saada, voi hän tarjota teille mahdollisuutta uusintatutkimukseen. Uusintakäynnin hinta on tällöin 50 €.

Vinkki: Muista syödä ennen tutkimukseen tuloa, jotta vauva olisi hereillä tutkimuksen aikana.

151€ + toimistomaksu
Kaksoset 170€ + toimistomaksu

Kysy lisää!

Soita
0207 345 510

Tai lähetä viesti:

    Toimipiste