Yksilöllinen synnytysvalmennus

Synnytysvalmennuksen tavoitteena on valmistautua ja antaa eväitä tulevaan synnytykseen sekä lapsivuodeaikaan keskustelemalla.

Hyvä valmentautuminen synnytykseen on kokonaisvaltaista valmistautumista synnytyksen eri vaiheisiin, vauvan syntymään ja vauvan sopeutumiseen kohdun ulkopuoliseen elämään, imetykseen, vuorovaikutuksen syntyyn, vauvan hoitoon ja ensi hetkiin vastasyntyneen vanhempina. Valmennuksessa vahvistetaan omaa aktiivista roolia synnyttäjänä sekä voimavaroja omaavana naisena. Voi myös olla, että puolisosi jännittää synnytystä sinun puolestasi ja hänellä saattaa olla omia kysymyksiä liittyen edessä oleviin muutoksiin. Perhe-Artella synnytysvalmennuksen voi toteuttaa yksilöllisten tarpeiden mukaan, niin käyntimäärissä kuin sisällönkin osalta. Osa käynneistä voi olla yhdessä, osa yksin. Lähtökohtana on teidän tarpeenne valmennukselle.

Perhe-Arten kätilö ei voi luvata sinulle synnytyksen kulkua, mutta valmennuksessamme tavoitteena on riittävät eväät selkärepussa. On hyvä, että tiedätte, missä vaiheessa synnytystä menette ja mitä vaihtoehtoja on käytettävissä eri vaiheissa ja eri tilanteissa. Tietoa, taitoa, tunteiden käsittelyä ja valmiutta kohdata uusi pieni ihminen.

Synnytysvalmennus sisältää pariskunnan tarpeista riippuen esimerkiksi 1-2 käyntikertaa ja valmennuksen sisältöä voidaan kohdentaa parin omien tarpeiden mukaan. Myös ryhmässä tapahtuvat synnytysvalmennukset ovat mahdollisia. Perhe-Arten kätilön kanssa voit valmistautua tulevaan synnytykseen. Kun tiedostat omat toiveesi ja tarpeesi, voit lähteä synnytykseen levollisin mielin.

Olemme tehneet synnytysvalmennukselle rungon, jota voitte hyödyntää, kun pohditte tarpeitanne synnytysvalmennukseen liittyen. Teemoja on mahdollista myös yhdistellä eri otsikoiden alta omien yksilöllisten tarpeiden mukaan. Kun pohditte omia tarpeitanne, saatte rungosta viitteitä siitä, mitä yhteen kahden tunnin valmennusrupeamaan on mahdollista sisällyttää.

Suosittelemme kaikille ensisynnyttäjille ensisijaisesti kahden kerran valmennusta. Uudelleen synnyttäjälle myös yhden kerran valmennus voi olla ajallisesti riittävä, tilanteesta ja tarpeista riippuen.

1. kerta: Synnytyksen fysiologia ja valmistautuminen synnytykseen (2h)

Valmennuskerta sisältää seuraavia aihealueita:

  • Synnytyksen fysiologia
  • Synnytykseen valmistautuminen
  • Synnytyksen käynnistyminen
  • Lääkkeetön kivunlievitys
  • Sairaalaan siirtyminen
  • Sairaalan käytäntöjä
  • Puolison tuki ja keinot auttaa

2. kerta: Mitä tapahtuu syntymän jälkeen? (1,5h)

  • Ponnistusvaihe
  • Jälkimainingit
  • Vauvan ensihetket
  • Toivelista
  • Imetys
  • Synnytyksestä toipuminen
  • Parisuhde
  • Seksuaalisuus
  • Vauvan hoito

Tervetuloa valmennukseen!

Synnytysvalmennus (1 kerta, 2h) 157€
Synnytysvalmennus (2 kertaa, 4h) 227€

Kysy lisää!

Soita
0207 345 510

Tai lähetä viesti:

    Toimipiste