Synnytykseen valmistautuminen on yksilöllistä

Hei!

Minä olen Anna. Aloitin kätilönä Perhe-Artella keväällä 2020. Ennen aikaani täällä, olen ollut töissä Naistenklinikan lapsivuodeosastolla ja synnytyssalissa. Rakastan työtäni. On mahtavaa, kun saan päivittäin kohdata erilaisia perheitä suurten elämänmuutosten edessä. Toisinaan kohtaamisia värittää pettymys ja suru, mutta silloinkin koen kunnia-asiakseni olla paras mahdollinen tuki perheille.

Lapsivuodetyössä parasta oli tukea tuoreita perheitä heidän vielä haparoivilla ensiaskelillaan vanhemmuuden polulla. Oli ihana todistaa kerta toisensa jälkeen kuinka pienet ruttuvarpaat nyrjäyttävät vanhempien sydämet sykkimään uuteen tahtiin loppuelämäksi.

Synnytyssali-työtä rakastin yli kaiken. Tuntui etuoikeutetulta saada olla todistamassa sitä voimaa ja sitkeyttä, joka meissä naisissa piilee. Synnytys on tapahtuma, jonka muistoa kannamme mukanamme loppuelämämme ajan, joko enemmän tai vähemmän tiedostaen. Synnytys voi olla tapahtumana voimaannuttava, suurta ylpeyden kokemusta itsestä antava, tai mahdollisesti myös traumatisoiva ja ahdistusta aiheuttava.

Tieto lievittää tuskaa

Kätilönä olen saanut todeta, että mitä paremmin perheet ovat synnytykseen valmistautuneita, sitä parempana kokemuksena synnytys usein jälkeen päin koetaan. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että synnytyksissä ei missään tapauksessa pidä paikkaansa vanha sanonta “Tieto lisää tuskaa”. Päinvastoin: lapsivuodeosastolla yleisin lausahdus, jonka synnytyspettymyksen kokeneilta perheiltä kuulin, oli: “Kunpa olisin tiennyt tästä etukäteen…”.

Synnytykseen valmistautuminen on tavallaan kuin esimerkiksi maratonille valmistautumista – mikä toimii jollekin, ei toimi toiselle. Jotkut asiat synnytyksiin liittyen on yleispäteviä. Hengitys ja sen hallinta on tärkeää, aina ja kaikille.

Muuten se, mistä yksi kokee hyötyä, ei välttämättä hyödytä toista. Yksi hyötyy kivunlievityksenä vedestä, suihkusta tai kylvystä. Toiselle parasta on kosketus, hieronta, akupainanta, guashaus. Toista ei saa koskea lainkaan. Yhdelle parasta maailmassa on epiduraalipuudutus, toiselle se ei tuo haluttua lopputulosta. Tärkeintä olisikin miettiä hyvissä ajoin jo raskausaikana, mitkä keinot juuri itselle voisi toimia. Siinä vaiheessa, kun supistukset ovat hyvässä vauhdissa, ei vaihtoehtoja enää ehdi pahemmin googlailla.

Myös synnytykseen valmistautumisessa eri ihmisille toimii eri keinot. Tänä päivänä on mahdollista valmentautua, vaikka kokonaan erilaisilla nettivalmennuksilla. Näissä tärkeää on lähdekritiikki. Kannattaa ottaa selvää, minkä alan ihminen valmennusta pitää ja millä taka-ajatuksella. Ja muistathan, että keskustelupalstojen tarinat eivät ole hyödyllisimpiä valmennusmielessä, vaikka vertaistuki korvaamatonta onkin. Sairaanhoitopiirit tarjoavat ilmaiseksi joitain etävalmennuksia, ja neuvolasta kysymällä voi tietenkin saada tietoa. Aiheesta on olemassa runsaasti hyvää kirjallisuutta. Lisäksi on mahdollista valmentautua doulan kanssa tai käymällä yksityisellä kätilöllä joko yksilö- tai ryhmävalmennuksessa.

Meillä Perhe-Artella voit varata itsellesi yksilövalmennuksen, jossa minä tai kollegani räätälöivät valmennuksen juuri sinun ja perheesi tarpeisiin sopivaksi. Yksilövalmennukset ovat keskustelua synnytyksen eri vaiheista ja keinoista saada synnytyksestä paras mahdollinen kokemus. Kuten edellä mainitsin, toiselle paras mahdollinen valmennus pitää sisällään oppia aktiivisesta synnyttämisestä ja lääkkeettömistä kivunlievityskeinoista, ja toiselle taas tarkkaa infoa eri lääkkeistä ja sairaalan käytännöistä. Useimmille ehkä vähän kaikkea edellä mainittua.

Ryhmävalmennuksen etu on tutustuminen uusiin ihmisiin ja se, että joku muu ryhmässä saattaa kysyä asioita, joita itse ei ole tullut edes ajatelleeksi. Ryhmävalmennukset toteutamme pienryhminä, koronarajoitusten mukaisesti.

Mikäli toivot lisäinfoa valmennuksista, vastaan mielelläni kysymyksiin sähköpostitse. (anna@perhe-arte.fi)

Anna toimii kätilö Perhe-Artella Helsingissä. Tutustu Annaan tästä.

Synnytysvalmennuksesta voit lukea lisää tästä.

Synnytysvalmennustestiin pääset tästä.