Raskauden seuranta yksityisessä äitiysneuvolassa

Raskauden seuranta yksityisessä äitiysneuvolassa tarkoittaa yksilöllistä ja juuri sinun ja perheesi tarpeista lähtevää seurantaa, joka toteutetaan oman kätilösi kanssa. Toimintaa ohjaa ne aivan samat THL:n ohjeistukset kuin julkisen puolen neuvolassakin. Hoidamme samat rutiinit pissan stiksauksineen ja verenpaineen mittauksineen siinä vastaanoton ohessa kuin muuallakin.

Rutiinit eivät kuitenkaan ole se mihin varsinaisesti keskitymme vastaanotoilla, vaan pyrimme huomioimaan ja tutustumaan perheisiin hyvin kokonaisvaltaisesti ja kulkemaan rinnalla. Tärkeintä meille on, että saatte matkaltanne mukaan juuri ne eväät, mitä tarvitsette. Meidän tehtävämme on huolehtia, että tarvittavat asiat tulee huomioitua matkan varrella ja teillä on turvallinen olo.

Totta kai meillä on myös mielessä ne asiat, joita meidän mielestämme on hyvä huomioida, keskustella ja käydä läpi raskauden aikana. Erilaisilla perheet haluavat ja kaipaavat kuitenkin erilaisia asioita. Ensimmäistä lastaan odottavalla perheellä toiveet ja tarpeet ovat yleensä hyvin erilaiset kuin monilapsisen sisarussarjan viimeistä odotettaessa. Toisten kanssa pohditaan paljon synnytystä jo hyvin varhaisesta vaiheesta, toiset kaipaavat paljon valmistautumista vanhemmuuteen. Jollain perheellä saattaa olla hurjasti kysymyksiä monista eri asioista raskauden äärellä ja sitten on konkari uudelleensynnyttäjät, joilla on hyvin selkeä käsitys siitä miten oma raskaus yleensä etenee ja mihin kohtiin tarvitsee tukea ja apuja ja missä kohdassa pärjää hyvin itsekin.

Melko tyypillistä ja yhteistä kaikille on se, että ajatukset kulkevat synnytykseen asti, mutta ei juurikaan välttämättä siitä pidemmälle. Etenkin raskauden loppuvaiheessa yritetään kuitenkin jo vähän raottaa ajatusten ovea vauva-aikaankin.

Mitä sitten yksityisellä on sellaista mitä julkiselta ei saa?

Yksi tärkeimmistä asioista neuvolaseurannassa meidän mielestämme on hoidon jatkuvuus. Miten upeaa olisikaan, jos vielä joskus tulevaisuudessa jatkuvuus tarkoittaisi sitä, että raskautta seurannut kätilö olisi mukana synnytyksessä ja kannattelisi vielä vauva-arjen aakkosissakin. Vielä tämä ei kuitenkaan toteudu. Me voimme kuitenkin luvata teille oman kätilön, joka on teitä varten koko raskauden ajan ja tapaa teidät vielä synnytyksen jälkeen toiveidenne mukaan joko kotona tai vastaanotolla.

Meillä hoidostasi vastaa siis kätilö, julkisella puolella tapaat yleensä terveydenhoitajan. Kätilö on ammattilainen, joka on saanut Suomessa pisimmän koulutuksen juuri raskaana olevan hoitoon. Tietoja ja taitoja siis riittää.

”Yksityisestä äitiysneuvolassa voi hoitaa koko raskauden seurannan tai halutessaan ottaa täydentäviä käyntejä julkisen puolen neuvolan lisäksi.”

Yhteydenpitotavat neuvolaan ovat monipuoliset. Käytössä on kuumat linjat puhelimitse ja sähköpostilla. Takaisin soittojonoissa ei tarvitse kökkiä. Mikäli oma kätilösi sattuu olemaan vapaapäivällä ja asiasi on kiireellinen, ottaa koppia asiasta osaava kollega.

Neuvolaseurannan voi valita yksityisessä äitiysneuvolassa joko kokonaan tai valita lisäkäyntejä ja täydentäviä käyntejä julkisen neuvolan lisäksi. Jokainen räätälöi itselleen sellaisen palvelun, jota itse tarvitsee. Tärkeää on kuitenkin, että jompikumpi neuvola ottaa selkeän hoitovastuun raskaudesta.

Tervetuloa siis neuvolaan!

Miten yksityinen äitiysneuvola eroaa julkisen puolen neuvolasta?

Monilta osin toimimme samoilla periaatteilla. Näkyvimmät erot ovat siinä, että meillä sinua hoitaa terveydenhoitajan sijaan kätilö. Saat yhden ja saman ihmisen kulkemaan rinnallasi koko raskauden ajan, jatkuvuus hoidossa on siis taattua. Saat myös yhteyden omaan kätilöösi vaivattomasti silloin, kun sinulla on jotakin mielen päällä. Neuvolakäynnit ovat mahdollisia myös ilta-aikaan, joten molempien vanhempien on helpompi osallistua.

Yksityisestä äitiysneuvolassa voi hoitaa koko raskauden seurannan tai halutessaan ottaa täydentäviä käyntejä julkisen puolen neuvolan lisäksi.

Miksi seurata raskautta yksityisessä äitiysneuvolassa?

Näin asiakkaamme ovat kertoneet:

“Halusin, että raskautta seuraa kätilö.”

“Meille on tärkeää molemmat vanhemmat pystyvät käymään neuvolassa. Ilta-ajoille on helppo tulla.”

“Kaipasin lisätukea raskauteen edellisen haastavan raskauden ja synnytyksen jälkeen.”

“Meillä ei vaan kemiat kohdanneet julkisen puolen neuvolassa.”

“Julkisella puolella tapasin niin monta ihmistä, että en vaan pysynyt enää laskuissa mukana. Täällä tiedän, kuka minua hoitaa.”

Yksityisessä äitiysneuvolassa voi hoitaa koko raskauden seurannan tai halutessaan ottaa täydentäviä käyntejä julkisen puolen neuvolan lisäksi.