Puolisot ultraäänessä

Se hetki, kun raskaustestiin tulee kaksi viivaa, on yleensä vanhemmille epätodellisen huikea hetki. ”Hei, me onnistuttiin ”-fiilis. Monesti lähes samalla hetkellä tulee myös ajatus siitä, että oliko tämä nyt oikeasti järkevää, sillä elämä muuttuu peruuttamattomasti. Ajatukset risteilevät puolelta toiselle. Tämä on täysin normaalia ajatusvirtaa.  Onneksi raskausaika on pitkä, ajatukset ehtivät prosessoitua kunnolla jokaiselta kantilta ja näin matka vanhemmuuteen on alkanut.

Nainen kokee kropassaan raskauden aiheuttamat muutokset ja puoliso vierellä yrittää ymmärtää ja myötäelää. Alussa kun ollaan pelkän plussatestin varassa ja monille tulee huolta siitä, onko oikeasti raskaana: kuvittelenko oireet ja olot?0 Ensimmäinen kunnallinen ultraäänitutkimus ajoittuu vasta ensimmäisen kolmanneksen lopulle.

Varhaisraskauden ultrassa (ennen tuota kunnallisen puolen tutkimusta) raskausviikoilla 6-7 raskaus varmentuu. Vanhemmat saavat omin silmin nähdä, mitä kohdun sisällä tapahtuu. Useasti näytän vanhemmille alkuun tietokoneelta kuvaa kohdusta silloin kun raskautta ei ole sekä vertailuksi kuvaa, millainen näkymä milläkin viikoilla olisi. Se auttaa monia hahmottamaan tulevaa kuvaa ultraääninäytöltä.

Kohtu ilman raskautta:

 

Puolisoille tämä käynti on usein erittäin merkityksellinen. He saavat vihdoin nähdä jotakin konkreettista plussatestin lisäksi. Pieni alkio ja vilkkuvilta riisinjyviltä näyttävä sydämensyke on monelle pysäyttävä hetki. Mahdollisesti saadaan myös sydänäänet kuuluville. Monet vanhemmat haluavat ottaa omilla kännyköillään videota tuosta kuvasta ja hetkestä. Se heille suotakoon, koska tuon parempaa ja rakkaampaa videota on vaikea kuvitella.

Moni puoliso on kertonut, että raskaus todentui vasta ultraäänitutkimuksissa todelliseksi. Vaikka elää raskaana olevan puolison rinnalla ja näkee arkea, niin siinä saattaa silti jäädä jollakin tavalla ulkopuoliseksi. Ultraäänellä vihdoin pääsee lähemmäs lasta ja koko raskautta ja moni sanookin ns. suojeluvietin selkeästi heränneen ultraäänen jälkeen.

 

Siellä oli oikeasti 1vauva vihdoin tulossa. Tätä hetkeä

 on odotettu monta vuotta ja nyt kun näin tuon pienen

sykkeen niin itkuhan siinä tuli”

–   Mikko, 36v. ensimmäinen vauva tulossa

 

Kati