Synnytysvalmennus

Synnytysvalmennuksen tavoitteena on valmistautua ja antaa eväitä tulevaan synnytykseen sekä lapsivuodeaikaan keskustelemalla.

Hyvä valmentautuminen synnytykseen on kokonaisvaltaista valmistautumista synnytyksen eri vaiheisiin, vauvan syntymään ja vauvan sopeutumiseen kohdun ulkopuoliseen elämään, imetykseen, vuorovaikutuksen syntyyn, vauvan hoitoon ja ensi hetkiin vastasyntyneen vanhempina. Valmennuksessa vahvistetaan omaa aktiivista roolia synnyttäjänä sekä voimavaroja omaavana naisena. Voi myös olla, että puolisosi jännittää synnytystä sinun puolestasi ja hänellä saattaa olla omia kysymyksiä liittyen edessä oleviin muutoksiin. Perhe-Artella synnytysvalmennuksen voi toteuttaa yksilöllisten tarpeiden mukaan, niin käyntimäärissä kuin sisällönkin osalta. Osa käynneistä voi olla yhdessä, osa yksin. Lähtökohtana on teidän tarpeenne valmennukselle.

Perhe-Arten kätilö ei voi luvata sinulle synnytyksen kulkua, mutta valmennuksessamme tavoitteena on riittävät eväät selkärepussa. On hyvä, että tiedätte, missä vaiheessa synnytystä menette ja mitä vaihtoehtoja on käytettävissä eri vaiheissa ja eri tilanteissa. Tietoa, taitoa, tunteiden käsittelyä ja valmiutta kohdata uusi pieni ihminen.

Synnytysvalmennus sisältää pariskunnan/synnyttäjän tarpeista riippuen esimerkiksi 1-4 käyntikertaa ja valmennuksen sisältöä voidaan kohdentaa parin omien tarpeiden mukaan. Myös ryhmässä tapahtuvat synnytysvalmennukset ovat mahdollisia. Perhe-Arten kätilön kanssa voit valmistautua tulevaan synnytykseen. Kun tiedostat omat toiveesi ja tarpeesi, voit lähteä synnytykseen levollisin mielin

Hyvä valmentautuminen synnytykseen on kokonaisvaltaista valmistautumista synnytyksen eri vaiheisiin, vauvan syntymään ja vauvan sopeutumiseen kohdun ulkopuoliseen elämään, imetykseen, vuorovaikutuksen syntyyn, vauvan hoitoon ja ensi hetkiin vastasyntyneen vanhempina. Valmennuksessa vahvistetaan omaa aktiivista roolia synnyttäjänä sekä voimavaroja omaavana naisena. Voi myös olla, että puolisosi jännittää synnytystä sinun puolestasi ja hänellä saattaa olla omia kysymyksiä liittyen edessä oleviin muutoksiin. Perhe-Artella synnytysvalmennuksen voi toteuttaa yksilöllisten tarpeiden mukaan, niin käyntimäärissä kuin sisällönkin osalta. Osa käynneistä voi olla yhdessä, osa yksin. Lähtökohtana on teidän tarpeenne valmennukselle.

Perhe-Arten kätilö ei voi luvata sinulle synnytyksen kulkua, mutta valmennuksessamme tavoitteena on riittävät eväät selkärepussa. On hyvä, että tiedätte, missä vaiheessa synnytystä menette ja mitä vaihtoehtoja on käytettävissä eri vaiheissa ja eri tilanteissa. Tietoa, taitoa, tunteiden käsittelyä ja valmiutta kohdata uusi pieni ihminen.

Synnytysvalmennus sisältää pariskunnan/synnyttäjän tarpeista riippuen esimerkiksi 1-3 käyntikertaa ja valmennuksen sisältöä voidaan kohdentaa parin omien tarpeiden mukaan. Myös ryhmässä tapahtuvat synnytysvalmennukset ovat mahdollisia. Perhe-Arten kätilön kanssa voit valmistautua tulevaan synnytykseen. Kun tiedostat omat toiveesi ja tarpeesi, voit lähteä synnytykseen levollisin mielin.

Olemme tehneet synnytysvalmennukselle rungon, josta asiakas voi valita ne osuudet, jotka juuri itselle tuntuu sopivilta. Teemoja on mahdollista myös yhdistellä eri otsikoiden alta omien yksilöllisten tarpeiden mukaan. Kun pohditte omia tarpeitanne, saatte rungosta viitteitä siitä, mitä yhteen kahden tunnin valmennusrupeamaan on mahdollista sisällyttää.

1. kerta Synnytyksen fysiologia ja valmistautuminen synnytykseen (2h)

  • Valmennuskerta sisältää seuraavia aihealueita:
  • Synnytyksen fysiologia
  • Synnytykseen valmistautuminen
  • Synnytyksen käynnistyminen
  • Avautumisvaihe kotona
  • Lääkkeetön kivunlievitys
  • Sairaalaan siirtyminen

2. kerta Synnytys ja vauvan ensihetket(2h)

  • Sairaalassa olo
  • Puolison tuki ja keinot auttaa
  • Ponnistusvaihe
  • Jälkimainingit
  • Vauvan ensihetket
  • Toivelista
  1. kerta Mitä tapahtuu syntymän jälkeen? (2h)
  • Imetys
  • Synnytyksestä toipuminen
  • Parisuhde
  • Seksuaalisuus
  • Vauvan hoito

Tervetuloa valmennukseen!

Synnytysvalmennus (1 kerta, 2h) 110€ + toimistomaksu
Synnytysvalmennus (2 kertaa, 4h) 190€ + toimistomaksu
Synnytysvalmennus (3 kertaa, 6h) 250€ + toimistomaksu

Kysy lisää!

Soita
0207 345 510

Tai lähetä viesti: