AJANVARAUS
Perhe-arte

Vanhemmuuden tuki

Raskausajan ja vanhemmuuden terapeuttinen tuki

Vanhemmaksi tulo on yksi elämän suurimmista mullistuksista. Rakkauden ja ilon lisäksi vanhempi kokee usein myös väsymystä, riittämättömyyden tunnetta, pelkoa, huolta tai epävarmuutta. Liian suuret odotukset omaa vanhemmuutta kohtaan voivat aiheuttaa pettymyksen tunteita.

VARAA AIKA

Vanhemmaksi tulo on yksi elämän suurimmista mullistuksista. Rakkauden ja ilon lisäksi vanhempi kokee usein myös väsymystä, riittämättömyyden tunnetta, pelkoa, huolta tai epävarmuutta. Liian suuret odotukset omaa vanhemmuutta kohtaan voivat aiheuttaa pettymyksen tunteita. Vauvan vaativuus ja jatkuva tarvitsevuus saattavat yllättää ja aiheuttaa ahdistusta. Samassa mitassa kuin sydämeen tulee rakkautta, tuntuu harteille tulevan huolta. Ohjeita vanhemmuuteen tulee sukulaisilta, sairaalasta, neuvolasta ja keskustelupalstoilta. Vanhempi haluaisi tehdä kaiken oikein. Vanhemmuudesta saattaa tulla raskasta suorittamista.

Kun lapsia on useampi, on entistä haastavampaa pärjätä omien tunteidensa kanssa. Vanhemmuuden rajat tuntuvat tulevan useammin vastaan. Uhmaikäiselle huutava vanhempi löytää itsensä juuri siitä tilasta, jonne ei milloinkaan ajatellut päätyvänsä. Hän ei todellakaan ole ainoa, joka katselee nukkuvaa lastaan riipivää syyllisyyttä tuntien.

Lapsen syntymä nostaa usein pintaan myös omaan lapsuuteen tai vanhempiin liittyviä, käsittelyä vaativia muistoja ja tunteita. Lapsen syntymä synnyttää myös vanhemman. Onneksi siinä tehtävässä ei ole tarkoituskaan tulla täydelliseksi. Vanhemmuus on jatkuvaa oppimista ja sopeutumista. Riittävän hyvä vanhemmuus on riittävän hyvää.

Syyllisyys ja riittämättömyys ovat oikeastaan tärkeitä tunteita. Ne ohjaavat meitä kehittymään vanhempina ja turvaamaan lapsillemme mahdollisimman hyvän lapsuuden. Jatkuvan syyllisyyden- ja riittämättömyyden tunteen kanssa eläminen on kuitenkin raskasta. Valtaavatko ne mielen myös silloin, kun siihen ei ole syytä? Pystyykö vanhempi kokemaan myös hellyyttä ja tyytyväisyyttä omaa vanhemmuuttaan kohtaan?

Riittävän hyvän vanhemmuuden matkalla ei tarvitse olla yksin. Olet lämpimästi tervetullut työskentelemään yksin tai kumppanisi kanssa.

Hinnasto

45 min vastaanotto95€
90 min vastaanotto170€
VARAA AIKA PALAA TAKAISIN

Kysy lisää!

0207 345 510

Tai lähetä viesti

    Toimipiste: