Vauvan sukupuoli on  yhä yksi raskaudenajan vaietuista tabuista Suomessa. Suurin osa vanhemmista selvittää raskausaikana tulevan vauvansa sukupuolen. Jo plussatestistä lähtien monesti kytee ajatus jommasta kummasta sukupuolesta. Vaikka useimmille sillä ei ole varsinaista merkitystä, niin ajatusleikki tyttö-/poikakatsaasta on varsin mainio. Toisaalta jos perheessä on jo vaikkapa poika niin uudesta tulokkaasta saatetaan toivoa tyttöä. Sukupuoli on mahdollista…

Lue lisää

Perhe-Arte on ollut raskaana olevien perheiden matkassa mukana nyt reilut kuusi vuotta. Olette ottaneet meidät ihanasti omaksenne, kiitos siitä! Me kaikki täällä teemme juuri sitä työtä, mitä olemme aina halunneet tehdä, kohtaamme teitä, ihanat perheet, teille tärkeillä ja merkityksellisillä hetkillä. Saamme jakaa ihanat hetket, kun tieto raskaudesta todentuu ultran ruudulle ensimmäistä kertaa ja ihastella jo…

Lue lisää

”Saanko esitellä, tässä on Tinja”, sanoin helteisenä kesäkuun päivänä vuonna 2009 Tammisaaren sairaalan synnytyshuoneessa kätilölle, joka oli juuri auttanut maailmaan pienen punatukkaisen tyttäreni, kuopukseni. Ja sillä hetkellä sen tiesin, minusta tulee kätilö.  Kuulostaa ehkä suurelta kliseeltä, mutta niin se oli. Siitä alkoi tieni kohti kätilöyttä, ammattia, joka on naisen vierellä kulkemista elämän eri tilanteissa. Tämän…

Lue lisää

Tiesitkö, että meillä Perhe-Artella voit käydä kaikki tarvittavat äitiysneuvolakäynnit THL:n ohjeistuksen mukaisesti? Voitte halutessanne valita raskauden seurannan toteutettavaksi kokonaan yhteistyössä Perhe-Arten kätilön kanssa tai täydentää palveluillamme julkista terveydenhuoltoa. Perhe-Arten äitiysneuvolassa kohtaat saman, oman kätilön, joka jatkaa kanssasi koko raskauden ajan aina synnytyksen jälkeiseen kotikäyntiin asti. Neuvolaseurannan pohjana on THL:n suositukset, joiden pohjalta jokaiselle perheelle luodaan…

Lue lisää

Yleislääkäri Minna Kujala aloitti vastanottonsa vuoden alussa Perhe-Artella.  Kuka olet ja mikä on toimenkuvasi? – Olen Minna Kujala, pitkänlinjan yleislääkäri. Hoidan mielelläni monenlaisia potilaita oman osaamisalani puitteissa. Aloitit vastikään Perhe-Artella. Miten työskentely on alkanut? – Työskentely on alkanut mukavasti. Paikka on kiva ja minulle jo entuudestaan tuttu samoin kuin osa työntekijöistä. Täällä on mukava työyhteisö.…

Lue lisää

Lahtelainen Sinna kävi Perhe-Artella alun perin varhaisultrassa, jolloin hän halusi saada raskauteen varmistuksen. Varmistuksen saatuaan hänelle tuli kuitenkin vuotoa. Sinna sai muualta arvioita, ettei seuraavan ultran kanssa ole kiire, ellei hän tule todella kipeäksi – Perhe-Artella asiani otettiin vakavasti ja sain ajan tunnin päähän soitostani. Muista puheluista minulle jäi kuva, että vuoto johtuu keskenmenosta, mutta…

Lue lisää

Se hetki, kun raskaustestiin tulee kaksi viivaa, on yleensä vanhemmille epätodellisen huikea hetki. ”Hei, me onnistuttiin ”-fiilis. Monesti lähes samalla hetkellä tulee myös ajatus siitä, että oliko tämä nyt oikeasti järkevää, sillä elämä muuttuu peruuttamattomasti. Ajatukset risteilevät puolelta toiselle. Tämä on täysin normaalia ajatusvirtaa.  Onneksi raskausaika on pitkä, ajatukset ehtivät prosessoitua kunnolla jokaiselta kantilta ja…

Lue lisää