Aika kuluu ja asiat kehittyvät

Perhe-Arte on ollut raskaana olevien perheiden matkassa mukana nyt reilut kuusi vuotta. Olette ottaneet meidät ihanasti omaksenne, kiitos siitä! Me kaikki täällä teemme juuri sitä työtä, mitä olemme aina halunneet tehdä, kohtaamme teitä, ihanat perheet, teille tärkeillä ja merkityksellisillä hetkillä. Saamme jakaa ihanat hetket, kun tieto raskaudesta todentuu ultran ruudulle ensimmäistä kertaa ja ihastella jo pidemmälle edennyttä raskautta 4D-ultrissa, ja mitä söpöläisiä ja veikeitä vekaroita tapaammekaan. Olemme mukana myös niissä surun ja epätoivon hetkissä, jolloin kaikki ei olekaan mennyt toiveiden mukaisesti, esimerkiksi silloin kun raskaus onkin päättynyt keskenmenoon alkumetreillä. Näissä tilanteissa kohtaaminen on ehkä kaikkein merkityksellisintä.

Tätä työtä saamme iloksemme jatkaa nyt entistä vahvempana. Olette ottaneet meidät omaksenne niin hyvin, että toimintamme on kasvanut ja on aika tehdä kehittää rakenteissa ja selkeyttää viestinnässämme mitä eroa on Perhe-Arten Lahden ja Helsingin toimipisteillä. Helsingissä kasvun tahti on ollut kovaa ja siellä olemmekin keskittyneet vain raskaana olevien perheiden palveluiden ympärille ja kehitämme niitä edelleen. Kesän lopulla tapahtuu taas lisää sillä suunnalla, joten kannattaa pysyä kuulolla. 😊

Lahdessa palveluvalikoima on laajempi ja asiakaskunta koostuu niin sanotusti vauvasta vaariin. On lääkäriä ja äitiysfysioterapiaa, on labroja ja lantionpohjaa ja monen muunlaista juttua. Ja jotta tämä ero ei sekoittaisi teitä liikaa, päätimme nostaa Lahden ja Helsingin toimipisteemme selkeämmin erilleen toisistaan.

Mitä tämä siis käytännössä tarkoittaa? Nettisivumme selkiytyvät, pääset suoraan etusivulta valitsemaan oman alueesi palvelut sivun muutoksen jälkeen. Sivut löytyvät samasta tutusta osoitteesta www.perhe-arte.fi . Saman eriyttämisen teemme myös somen puolella. Helsingin ja Lahden toimipisteillä on jatkossa omat sivut niin Facebookissa kuin Instagramissakin. Näin saamme kohdennettua juuri oikeat tiedot ja tapahtumat juuri niille, joita ne todennäköisimmin kiinnostavat. Ei siis enää Lahden äitiysfysioterapeutin mainoksia Helsinkiläisille tai Helsingin kampanja-infoja Lahtelaisille. Nämä muutokset tapahtuvat asteittain kesän 2019 aikana.

Nykyiset Perhe-Arten sivut niin Facebookissa kuin Instassakin muuttuvat Helsingin sivuiksi.  Lahdelle olemme luoneet omat uudet sivut https://www.facebook.com/perheartelahti/. Kaikki te Lahdessa asioista kiinnostuneet, pyytäisimmekin nyt teitä tykkäilemään ja seurailemaan myös tuota uutta sivua, jotta pysytte ajan tasalla. Toki myös molemmista saa tykätä 😉

Ja se siakaspalvelu, joka siis on tähänkin asti fyysisesti sijainnut Lahdessa, ja josta ihanat toimiston naisemme vastailevat kaikkiin mieltänne askarruttaviin kysymyksiin, on siis käytössänne aivan kuten ennenkin. Joten jos joku mietityttää, puhelin esiin ja soittoa samaan tuttuun numeroon 0207 345 510.

Toivotamme kaikille näiden uutisten myötä IHANAA KESÄÄ ja toivomme tapaavamme teitä meillä niin Lahdessa kuin Helsingissäkin runsain joukoin. Te kaikki olette se syy, miksi tätä työtä teemme ja miksi sitä rakastamme!