Syksyisiä kuulumisia

Moikka sinne ruudun toiselle puolelle,

Miltä susta on tuntunut viilenevät illat ja pikkuhiljaa asettuva hämäryys? Mulla on pieni haikeus, kun ajattelen lämpimiä kesäpäiviä, mekon helmoja nilkoissa ja silloin tällöin varastettuja jätskihetkiä. 😀 Mieli kyllä kirkastuu, kun keuhkoihin virtaa ihana syksyinen raikkaus ja ympärillä näkee sinistä taivasta vasten asettuvan upean väriskaalan. Kyllä se ilo asettuu haikeuden keskelle. Tapasin vanhoja kollegoja pari viikkoa sitten Tokoinrannassa. Ilta oli niin kaunis, että nappasin kuvan matkalla kotiin. Tältä näyttää Helsingissä, nyt ehkä vielä vähän enemmän väriloistoa mukana:

blogisyyskuu2

Syksy tuo mukanaan myös erilaisia tapahtumia. Me olimme Maijun kanssa BabyDayssa Lahden Karismassa viime perjantaina. Tapahtuma oli suunnattu lapsiperheille ja tarjoustuotteita oli siellä täällä koko ostoskeskuksessa. Lisäksi oli meitä eri yritysten toimijoita omilla ständeillään. Meillä oli arvonnassa palkintona 3/4D-ultra tai alkuraskauden ultra oman valinnan mukaan. Ja huippuahan tässä oli se, että ultran sai myös lahjoittaa eteenpäin lahjaksi. 😀 Miten ihana hetki itselle tutustua uuteen perheenjäseneen tai antaa kokemus lahjaksi vaikkapa ystävälle. Perjantaisen arvonnan voitti Sofia Seppänen! Paljon Onnea sinulle! Kaiken kaikkiaan meillä oli Maijun kanssa mukava päivä Karismassa. Erilainen työpäivä kätilön työviikossa, mutta hyvin antoisa. Oli kiva nähdä teitä kaikkia Perhe-Arten ständillä 😀 Ja kyllä päivästä jäi ajatuksen jyväsiä kätilön mieleen. 😉 Pysy meidän mukana ja näet, missä me seuraavaksi pörrätään.

blogisyyskuu1

Ihanaa syksyä sulle, lämpimän viltin alle tai syksyisille luontopoluille!

<3 Heli